Uutiset

Neste ja Aalto-yliopisto strategiseen yhteistyöhön ‒ uusi tutkimusportfolio vahvistaa suomalaista kilpailukykyä

Neste ja Aalto-yliopisto strategiseen yhteistyöhön ‒ uusi tutkimusportfolio vahvistaa suomalaista kilpailukykyä.
Aalto-yliopiston ja Nesteen välisen aiesopimuksen allekirjoitus 10.10.2018

Neste ja Aalto-yliopisto ovat tänään allekirjoittaneet aiesopimuksen strategisesta yhteistyöstä ja uuden tutkimusportfolion perustamisesta. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa suomalaista kemianteollisuuden osaamista kemiantekniikan, bio- ja kiertotalouden sekä digitalisaation alalla. Lisäksi sen on tarkoitus tukea Nesteelle tärkeitä kasvu-alueita kuten uusiutuvia tuotteita ja vähähiilisiä ratkaisuja.

“Olemme erittäin iloisia Aalto-yliopiston kanssa tehtävästä uudenlaisesta strategisesta yhteistyöstä. Sen puitteissa luotavien projektien tarkoitus on parantaa suomalaisen kemianteollisuuden ja myös koko yhteiskunnan kilpailukykyä. Suomen ehdottomia vahvuuksia ovat koulutetut osaajat ja intohimo tutkimukseen ja innovaatioiden kehittämiseen. Tämä osaaminen ja halu uudistua ovat myös Nesteen menestyksen takana”, kertoo Nesteen toimitusjohtaja Matti Lievonen.

“Yhdessä Nesteen kanssa kykenemme tunnistamaan ja ratkaisemaan monimuotoisia haasteita sekä kouluttamaan kaukonäköisiä tulevaisuuden asiantuntijoita. Olemme olleet jo pitkään kumppaneita, mutta tämä strateginen yhteistyömalli ja uusi tutkimusportfolio avaavat oven aivan uudenlaiseen tekemiseen. Odotammekin yhteistyömme kasvavan ja laajenevan merkittävästi säännöllisen ja pitkäjänteisen panostuksen myötä”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Tutkimusportfolion projektien on määrä käynnistyä vuoden 2019 alkupuoliskolla.

Lisätietoja:

Janne Laine, dekaani, Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulu, [email protected], puh. 050 465 6835
Lars Peter Lindfors, teknologiajohtaja, Neste, [email protected], puh. 050 458 3605

Kuva: Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä ja Nesteen toimitusjohtaja Matti Lievonen allekirjoittivat aiesopimuksen Espoossa.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Muotoilija Noora Yaun suunnittelemia kimaltavia puukristalleja. Kuva: Mikko Raskinen
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avaruusteknologiaa, kimaltavaa puuta ja muotoaan vaihtavia tekstiilejä - tutustu maailmaa muuttavaan tutkimukseen upouudessa Marsio-rakennuksessa

Mahdottoman tekijät -näyttelyt ja Designs for a Cooler Planet -festivaali käynnistävät Aalto-yliopiston uuden kohtaamispaikan syyskauden.
Viima-rakennuksen pääsisäänkäynti
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Viima - Puumiehenkuja 5 sai seikkailuun kutsuvan nimen

Rakennuksen pääkäyttäjät pohtivat uutta nimeä yhdessä.
Tulevaisuuden uran pohtimisessa käytetään luovuutta.
Opinnot Julkaistu:

Uramuotoilukurssilla pysähdytään oppimaan itsestä ja pohtimaan tulevaisuutta

Career Design Lab tukee opiskelijoiden siirtymää työelämään. Avain kestävään tulevaisuuden työhön on ennakkoluuloton ja luova tapa muotoilla uraa.
Publication icon
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Julkaisufoorumi hakee uusia panelisteja kaudelle 2025-2028

Jos olet kiinnostunut ryhtymään Julkaisufoorumin panelistiksi, hae tehtävään 15.6.2024 mennessä.